There are the sleepless nights I used to live for!

Vaikka otsikko onkin semisti Nightwishilta lainattu, kyseinen keikkaraportti ei liity kyseiseen orkesteriin lainkaan. Paitsi siltä osin, kuinka toveri Sissimon pohti NW-fanien stressin ja tiukkapipoilun määrää viikonlopun aikana.

 Mutta nyt aiheeseen. Päätimme elokuussa, että eiköhän ihan kostoksi lähdetä katsomaan Finntrollia Sweden Rock Cruiselle, vaikka siinähän ei todellakaan ole edes pienintä järkeä. Mutta niinhän sitä usein käy, jos tekee sen virheen, että keikanjälkeisissä euforioissaan alkaa uutta reissua suunnitella, että järki jää pois jo heti kättelyvaiheessa.

Kalenterista katsottuna reissu sattui ehkä pahimpaan mahdolliseen kohtaan deadlinejen suhteen ja stressin määrä ja hermojen repiminen alkuviikosta meinasi viedä kaikki yöunet. Eikun kaikki hommat paniikilla kasaan ja torstaina juna kohti Turkua, josta iltalaiva kohti Tukholmaa med A & N. Ensimmäisen parinkymmenen tunnin temaattisina sävyinä toistuivatkin lähinnä "miks me tehään tää?" "tässä ei oo mitään järkeä" ja "tää on ihan älyttömän typerää". Aamulla kuitenkin saimme hommaan jotain ideaa, sillä ohjelmassa oli Tukholma-päivä Gamla stanissa pyöriskelyn ja pienen kauppojen kiertelyn merkeissä. Hienoimmat nähtävyydet taisivat kuitenkin olla Valhallavägen sekä viikinkikauppa, jossa myytiin hienoja takorautaisia asioita.

Tukholmassa keskustaninjailun ja niukan shoppaamisen jälkeen kipittelimme takaisin satamaan, jossa väki alkoi näyttää hieman enemmän rokkikansalta kuin edellisen illan Turku-väki. Parin tunnin odottelun jälkeen väkimäärä sen kuin kasvoi, varsinkin kun edellisen päivän melodic rock -risteily saapui satamaan ja sylkäisi sisuksistaan laumoittain enemmän tai vieläkin enemmän päihtyneitä ruotsalaisrokkareita. Ja viimein pääsimme harkitsemaan laivaan siirtymistä. Onneksi ennen sitä N kuitenkin huomasi eräällä tiskillä aikatauluja ja pyrähti nappaamaan muutaman, joista sitten kauhuksemme huomasimme:

"Konsertlokalen Starlight 20:30-04.00

Finntroll 21.30-22.15

Amorphis 22.45-23.45"

Ei helvetti, ei ei ei EI! Tällaisiin soittoaikatauluihin emme aivan välttämättä olleet varautuneet, sillä kymmenen tunnin Tukholma-seikkailu oli verottanut jalkoja ja muita ruumiinosia, päästä ja sen huminasta puhumattakaan. Eihän tuolle mitään voinut, joten suorimme lieskat häntien alla kohti omaa hyttiä matkalla asianmukaisesti röllien sound checkille kiljahtaen. Parin tunnin aikaikkunassa oli pikainen lepo ynnä panikointi sekä itsensä ihmisenoloiseksi (hahaha) saattaminen. Hurjimmat A ja N päättivät kipaista myös tax freessa ja toivat viinan ja karkkien lisäksi mukanaan tarinat elinikäisistä traumoista ja valtavasta hävetyskasasta, sillä olivat törmänneet tuttuihin puolimatkassa.

Hipsimme Starlightiin reilu puoli tuntia ennen soittoaikaa ja koimme saman minkä jokaisena kertana jokaisessa keikkapaikassa liian aikaisin paikalle saapuessa voi kokea: ei täällä ole ketään! Kyllähän lopulta paikalle alkoi ruotsalaisiakin valua ja puoli yhdeksän koittaessa väkeä oli jo ihan kiitettävästi, kun ottaa huomioon illan ensimmäisen soittovuoron.

Avgrunden Öppnasin pärähdettyä soimaan ja punaisen verhojen viimein auetessa oli olo kuin olisi tullut kotiin, mutta silti samaan aikaan tuntui, ettei meidän helvetti soikoon todellakaan kuulu kyllä olla täällä. Jatkoksi hyökkäsivät Blodnatt sekä Dråp ja keikka kuulosti muutenkin Sotkamon Sykkeen karsitulta toisinnalta, mutta siitäkin huolimatta löysin itseni ajattelemasta, kuinka paljon mieluummin maksaa vähän extraa jonkin tällaisen keijokerhon näkemisestä kuin antaa pään hajota opiskelu- ja muihin kuvioihin. Anyhow välispiikit eivät ruotsin kielestä huolimatta olleet kovin paljoa suomalaisia vastaavia pidempiä, paitsi silloin kun Vreth ilmoitti unohtaneensa tehdä kotiläksyt ja sen vuoksi kaivoi lunttilapun esiin, jotta uusi biisi, demonimeltään Halkodisko (oikeaa nimeä en kuolemaksenikaan muista vaikka jotain tekemistä sillä oli jättien kanssa), voitaisiin vetää asianmukaisesti. Ja olihan se aika ralli, vaikka jälkikäteen siitä muistaa hyvin vähän, kovasti se kaikesta huolimatta svengasi ja oli rytmikäs ja tarttuva. Paikallisella valomiehellä oli muuten jotain todella pahasti epileptikkoja vastaan. En ole koskaan vielä nähnyt yhtä väkivaltaista strobon käyttöä kuin Trollien (ja vähän Amorphiksenkin) aikana, ai että sattui silmään ja päähän ns. tervettäkin ihmispoloa. Saamani settilista loppuu Solsaganiin, mutta en tiedä mistä johtuen kaupanpäällisinä tulivat vielä Trollhammaren sekä Bastuvisan. Ei passoo valittaa ja olihan Trollhammarenin humppaaminen puolen vuoden tauon jälkeen aika metkaisaa. Sedilläkin näytti olleen kaikkea muuta kuin yrmyt fiilikset, sen verran hymyä ja tanssahtelua oli liikkeellä. Kaiken kaikkiaan jos valomiehen typerehtimistä ei lasketa oli keikka vallan mainio, vaikka jokseenkin aivan liian lyhyt.

Settihän oli semmoista jatsia: Intro (Avgrunden Öppnas), Blodnatt, Dråp, Under Bergets Rot, Jaktens Tid, "Halkodisko", Nattfödd, Slagbröder, Solsagan, Trollhammaren, Bastuvisan


Ennen Amorphista kipaisimme N:n kanssa ostamaan juomat ja jätimme A:n lavan läheisyyteen parkkiin. Ja kun viimein pääsimme takaisin, ei neitosta meinannut löytää mistään, kun toinen oli niin ruotsalaisten rokkareiden vuoraama. Ei näyttänyt kovin tyytyväiseltä tilanteeseen ja kyllähän nuo ukkelit siitä viimein hätistyivätkin.

Sitten alkoi olla aika illan toisten suomalaisukkeleiden kiivetä lavalle ja allekirjoittaneen innostus oli melkein kosketeltavissa, sillä edellinen kerta Rakkauden kalasia olikin vuoden takaisessa Nummirockissa, jossa keskittyminen oli työpäivän jäljistä vähän jossain muualla. Toisaalta ei keskittyminen tälläkään kertaa oikein onnistunut, sillä setti oli festariluokkaa ja välispiikit olivat köyhiä ja orpoja englanniksi ulos tullessaan kaikkien noiden ruotsin kielellä spiikanneiden bändien keskellä. Mutta kyllähän sitä mielellään rokkaili mukana ja tulihan tuota jonkun randomin kanssa House of Sleepia danssattuakin. Ja ehkä nyt ei samalla mitalla enää harmita, ettei tuleva Suomen-kietue ulotu Kuopioon asti.

Battle for Light -intro, Sky is Mine, Towards and Against, ???, You I Need, ???, Castaway, The Smoke, Sampo, Silver Bride, House of Sleep, My Kantele

  

Amorphiksen jälkeen illan sekä samalla koko risteilyn "pakollinen ohjelma" oli osaltamme ohitse ja taisimme käyttää suurimman osan ajasta ympäriinsä palloilemiseen ja värikkäiden ruotsalaiskommenttien kuuntelemiseen. Kävimme myös ottamassa selvää pääsisimmekö pois Turussa jo seuraavana aamuna, sillä N:n kanssa olimme muroihinpissijöitä ja halusimme mieluummin kotiin nukkumaan kuin seilaamaan vielä ylimääräiseksi vuorokaudeksi ilman mitään kunnon funktiota. Ja onnistuihan se. Lopulta päädyimme katsastamaan yön viimeisen esiintyjän, Satyriconin, joka osoittautui oletettua paremmaksi, vaikka muistankin nukahtaneen istualleni pariin otteeseen keikan loppupuolella. N oli hiipinyt nukkumaan jossain vaiheessa, mutta A:n kanssa jäimme vielä keikan jälkeen juttelemaan muutaman kotimaisen sekä ruotsalaisen veijarin kanssa, kunnes huomasimme, että nukkuminen olisi aivan turhaa tuolla tuntimäärällä. Kun kello lopulta lähestyi seitsentä, heitimme tavarat, joiden paino oli mystisesti lisääntynyt hävyttömiin mittoihin, olalle ja ryömimme Turun kamaralle kilpaa sekä tehokkaasti kankkustuneiden että vieläkin päihtyneiden suomalaisten höpömetallistien kanssa.

Piirrä ja arvaa: FME edition

Finnish Metal Expo 18.2.2012

Ylihintainen ja ylikaukana sijaitseva Helsingin Kaapelitehdas kutsui jälleen vuoden tauon jälkeen. Heti kun silmä vältti, olivat menneet ja yhdistäneet tapahtumaan niin, ettei enää saanut erillisiä lippuja messualueelle, vaan kaikki hupi irtosi samalla kalliihkolla lipulla. Olen edelleen hieman katkera, kuinka ylihinnoiteltuja nuo tapahtumat ovat esimerkiksi verrattuna Heidenfestiin, jossa voittaa pienoisfestarillisen esiintyjiä noin kahdellakymmenellä eurolla. Mutta siitä ehkä myöhemmin sitten, kun se aika on. Olivat muuten vähentäneet standien määrää, eikä ruokaakaan näyttänyt saavan entiseen malliin, joten syöminen taisi jäädä kokonaan kuvioista ja ympäriinsä kiertely ei tuonut suurta vaihtelua enää parin tunnin jälkeen. Jos ei illan mittaan yhä jännemmäksi käynyttä henkilöbongausta hauskaksi laskenut (mukana menossa vaikuttivat olevan Viitala/Salovaara/Wilska-akselia, näin äkkivilkaisulla). Hahmot kojujen takana jäivät vähän etäisiksi ja nimmarisessiot esimerkiksi King Foolla (Sonata, wtf?) sekä Sakaralla (Stam1na) aiheuttivat paikallisia ruuhkia. Mutta Nummirockin standilla itse asiassa oli suorastaan hauskaa ja leppoisaa väkeä, kun sinne joksikin aikaa eksyimme. (Monikossa siksi että mukana oli huolestuttavan suuri turkulaiskonsentraatio.)

Ylenpalttisen hengaamisen keskellä muistimme piipahtaa lavan läheisyyteen katsastamaan Finnish Metal Awardsit, jotka aiheuttivat jännittäviä reaktioita. Itselle edellisenä vuonna ei ilmestynyt oikeastaan kuin Turisaksen Stand up and Fight, Amorphiksen The Beginning of Times sekä Crimfallin The Writ of Sword, joten Suomen metallijoukkojen äänestyskäyttäytymisen arviointi oli täysin mahdotonta. Itse ääniä kirjaillessani mielessä kävi epätoivoinen ajatus siitä, kuinka suurin osa äänestäisi vain kuitenkin sokeasti loppuvuodesta ilmestynyttä uutta Nightwishia. Mutta toisin kävi ja tämän kunniaksi suoritimmekin epäuskoisen hymyn saattelemia ylävitosia Kiteen sinfoniaeläinten jäädessä toistuvasti ylimmilläänkin sijalle kolme. Ja toiselle sijalle hyvin useassa kategoriassa Insomnium. Ja ensimmäiselle...no joo. Vaikka kansitaiteen ja laulajan (jos kyseessä olisi frontman, esiintyjä tai shöymaisteri, olisi ääni aivan kyselemättä mennyt Nygårdille) kohdalla Amorphis oli omaa sydäntä lähempänä kuin Hämeen röllit, oli Turisaksen haalima palkintotykitys hyvin ansaittua. Kansitaiteen, Vokalistin, Levyn sekä yhtyeen pystien lisäksi ei kauas jäänyt myöskään pysti vuoden soittajasta (onnea ansaitusta voitosta Tuomas Saukkoselle), sillä gaalaa juontaneen Mape Ollilan mukaan Vänskä jäi ainoastaan puolenkymmentä ääntä ykkössijasta. Olisihan se ollut hienoa, sillä kyseinen viuluvipeltäjä esiintyi myös toisella vuoden suosikkilevyistäni (Crimfall).



Tarkoitus oli hakeutua ajoissa eturivin tuntumaan, mutta muutamia ostoksia oli vielä tekemättä ja sillä matkalla osa porukasta kävi häiriöimässä Sonatan nimmarisessiota. Löysimme myös hurmaavan hyväntuulisia Peikkoja Century Media tiskiltä (lähinnä V-tiimin, Pearlin edustajana tapahtumassa ollut Beast Dominator tallaili enemmän omia polkujaan) ja piipahdimme pikaisesti CM:n virallisemmassa raapustelusessiossa, jonka jälkeen suorimme keikkaa odottelemaan.

Turisaksen keikasta ei ainakaan tule mieleen mitään pahaa sanottavaa, jos nyt ei lasketa peliaikaa, jota järjestäjä oli varannut karvakavereille hieman niukahkosti. Setti oli muuntunut sekä niin yllätyksellinen kuin noissa puitteissa voi olla, sillä A Portage teki paluun melkein puolentoista vuoden (?) tauon jälkeen. Jossain vaiheessa oli jo hieman pelottanut kuullaanko tuota mainiota livebiisiä enää koskaan, kun soitettavana on "niin paljon muuta" ja hanuri katosi, mutta huoli oli turha. Toisaalta turhaa oli myöskin Take the Day, joka henkilökohtaisen mieltymyksen mukaan vie vain tehokasta aikaa kaikelta mielenkiintoiselta. Täysin spesiaalina herkkuna battlemetalistit tarjoilivat hieman akustisemman version One Moresta, jossa Tude sai henkselirummun ja Jussi akustisen kitaran. Oli aikas tavalla hienoa, kuulkaas, vaikka jo valmiiksi liian pieneltä vaikuttaneen lavan etuosa ruuhkautuikin aika pahasti ja törmäyksiltä juuri ja juuri vältyttiin. Viimeisenä, mutta todellakaan ei vähäisimpänä täytyy mainita ainoa pätevä syy jättää Battle Metal keskelle settiä: End of an Empire. Tällä kertaa med lumisade. Järkipolo totesi viimeistään tässä kohtaa hyvää yötä ja karkasi autuaammille ulkoilumaille.

Koska kyseessä oli jo kolmas uudella henkilöstöllä nähty keikka, ei enää tarvinnut keskittyä järkyttymään vaan agendassa oli armotonta tanhuamista ja ilon diffuusiota. Uudet veijarit ovat kovia laulumiehiä ja Bob veistelee uruista jos jonkinmoista uutta jännää biisien mausteeksi, mikä piristää joissakin kohtaa kummasti. Enkä voi olla mainitsematta, että ehdottomasti fanitytötän Jukkiksen aurinkoisuutta ja silmät tuikkien asian toimittamista, joka pääsee Turisaksessa paremmin esiin kuin niillä Enskan taustakaverikeikoilla, joita muutamilla festareilla tuli nähtyä. Toisaalta kaikilla oli kummasti puhtia ja hymy herkässä, liekö ollut palkintokaapin täytteillä vaikutusta.



Valehtelen suhteellisen pahasti keskiosan järjestyksestä, mutta tällaista settiä lyhyeen soittoaikaan oli tarjolla:
March of TVG, Take the Day!, Holmgard, Dnieper Rapids, A Portage to the Unown (heh), One More special akkarihöpöily, Great Escape, Battle Metal, End of an Empire



Turisaksen jälkeen suoritimme auliisti paikkojaan lainanneiden Stam1nattarien kanssa takaisinvaihdon ja ryömiskelimme salin takaosaan huilimaan. Vaikka takaa ei lyhyenä ihmisenä kovasti nähnytkään, oli kauempaa popittelu erinomainen ratkaisu, sillä kokonaan soitetun Nocebo-albumin materiaali ei Valtiaan uusia vaateita lukuun ottamatta ollut juurikaan tuttua, eikä Turisaksen intensiivisen kolmevarttisen jälkeen olisi eväänsä jaksanut lotkauttaakaan. Vauhtia tosin riitti sekä Lemin pojattarissa että lopussa yleisöäkin. Uuden albumin jälkeen herroille käytiin levy-yhtiön hymykuopitetun edustajan toimesta luovuttamassa kultaletut kyseisestä audioelämyksestä ja sitten siirryttiin vielä puoleksi tuntia louhimaan vanhaa materiaalia. Eron yleisön liikehdinnässä huomasi heti. Tutut biisit herättivät vieläkin suurempia elämyksiä, lähes kymmenen metriä leveän pitin sekä muutaman wall of deathin. Yleisön riemun seuraamisen lisäksi oli hauska huomata, kuinka aiemmin illalla eksyneesti ympäriinsä vaeltanut Perttu Kivilaakso löysi puolialastoman paikkansa sellon varresta Eloonjääneen aikana ja kuinka toimitusjohtaja Saikkonen hyökkäsi levy-yhtiösian elkein featuroimaan Viittä laukausta. Aivan mainiota.



Stampat rykäisivät:
Pirunpaska, Valtiaan uudet vaateet, Tavastia palamaan!, Puolikas ihminen, Aivohalvaus, Rabies, Lepositeet, Nomad, Ei encorea, Arveton on arvoton --- Hammasratas, Kadonneet kolme sanaa, Jäteputkiaivot, Rikkipää, Lääke, Eloonjäänyt (feat. Perttu), 5 laukausta päähän (feat. Saikkonen)




Seuraavaa Turisas-keikkaa saakin ihan tosissaan odottaa, sillä kaukaiset saaret näyttävät heitä kutsuvan hyvin pitkäksi aikaa. Finntroll nähdään todennäköisesti seuraavan kerran maaliskuun lopussa, ihan vaan vaikka synttäreiden kunniaksi, jos ei muuten.

Folkin kesä 2011

Seuraavien seikkailujen vielä kiiltäessä horisontin väärällä puolen, voi hetkeksi kääntää katseen menneeseen kesään ja festareihin. Viime kesä oli jotensakin poikkeuksellinen festarisaldon näyttäessä surkean pientä lukemaa (2), mutta varsinkin tässä tapauksessa laatu korvaa määrän. Tai sitten olen tulossa erittäin vanhaksi, laiskaksi ja mukavuudenhaluiseksi, kun edes lähiseudun Kuopiorock ei saanut perälihaksia lähtemään penkistä kohti Väinölänniemeä.


Myötätuulirock, Vantaan Hakunila 17.-18.6.

Myötätuulirock alkoi tuttuun tapaan ongelmilla sekä junien että bussin kanssa. Kuten edellisenäkin kesänä, VR oli joutunut ilkivallan kohteeksi ja junien aikatauluja sai hieman jännätä. Vaikka tällä kertaa enemmän jännittikin Hakunila-bussin löytäminen. Kaksimielisesti kolmen hengen joukkueemme päätti arpoa sopivaksi bussiksi numeron 69, ja hetken köröttelyn jälkeen maisema näyttikin aivan ventovieraalta. Huolestuttavan asiasta teki se, että suurin osa meistä oli ajanut "saman" reitin jo edellisvuotena, joten edes hämärä muistikuva olisi ollut hyväksi. Kaikeksi yllätykseksemme pääsimme kyseisellä bussilla loppujen lopuksi lähemmäksi aluetta kuin edelliskerralla - A:n sanoin maisemareittiä.

Moonsorrow avasi perjantai-iltapäivän tyhjähkölle alueelle. Aloitusluvan saaminen näytti venähtäneen ja portit aukesivat lopulta kolme minuuttia ennen Zorrojen starttia, ja vaikka olimme jokseenkin ajoissa tulleet jonottamaan, jouduimme ottamaan muutaman juoksuaskeleen juontajan jo kuuluttaessa bändiä lavalle. Pahaa teki lukea myöhemmin monien joutuneen kuuntelemaan suosikkiorkesterinsa jonosta käsin, koska eivät olleet varanneet aikatauluunsa "ettei vaan sattuis mitään..."-varaa. Ja kyllähän se viihdyttävää (ja katseltavaa *ysk*) musiikkia oli, sitä ei käy kieltäminen.

Perjantain odotetuimpana esiintyjänä allekirjoittaneelle oli luonnollisesti päivän pääesiintyjä Ensiferum, mutta Metsatöll ja Korpiklaani menivät enemmän kuin mukavasti odotellessa, vaikka kummankaan musiikkiin ei ole ehtinyt suuremmin perehtyä. Korpiklaani on edelleen hyväntuulista juomamusiikkia festarisettilistoineen (mm. Vodka, Tequila, Beer Beer ja Juodaan viinaa, pitäisi varmaan mennä katsomaan klubikeikka, jotta kuulisi muitakin kappaleita :'D) ja tänä vuonna Jonnekaan ei voinut potkia tölkkejä yleisöön, kun kaljat olivat lasipulloissa. Huh. Metsatöllin kohdalla aivot meinasivat mennä aivan mutkalle lopullisesti, kun reppanat yrittivät kuulla tutuilta kalskahtavat sanat suomenkielisinä...siinä onnistumatta. Musiikki kuitenkin oli tarttuvaa ja täytyy nostaa hattua suomenkielisistä välispiikeistä, jotka onnistuivat olemaan vielä hauskojakin.

Totuttuun tapaan festivaali alkoi kääntyä Vastatuulirockiksi pilvien ja vesisateen hiipiessä Hakunilaan. Muut ymmärsivät lähteä suojaan kalja-alueelle, mutta jäin R:n seuraksi päivystämään Turmion Kätilöitä, jotka taisivat olla ensimmäinen bändi, joka onnistui herättämään koko yleisössä jonkinlaisia yhteisiä intohimoja riehumisen ja yhteissekoilun muodossa. Henkilökohtaisen viihtymisen takasivat pieni lavalle eksynyt Rony sekä toinen pieni Tolsa. Olin autuaasti unohtanut, kuinka sisäsiittoista paikallinen bänditoiminta parhaimmillaan voi olla ja kuinka kerkeäväisiä pienet musiikkimiehet ovat. Mutta valittaa ei voi, koska näin malttoi seurata koko keikan mukisematta.

Ensiferumin aikana vesisade oli jo käytännössä lähempänä pystyynnostettua valtamerta kuin tihkusadetta, joten keikasta nauttiminen tuntui etukäteen hieman kyseenalaiselta. Muut istuivat edelleen kuivassa kalja-alueella, mutta itsepintainen fanitytötys ei antanut päästää irti turva-aidasta edes kuivaanhakeutumisen ollessa vaihtoehtona. Keikan jälkeen läpimärkyys ja se, ettei märkien lasien läpi nähnyt käytännössä mitään, ei haitannut enää lainkaan, oli se niin mainio veto. Jos hirvittävästi en valehtele, saattoi olla paras tai vähintään toisiksi paras Enska-keikka, jota olen todistanut. Settilista oli hyvin rakennettu, sisälsi muutaman yllätyksen (esimerkiksi Blood is the Price of Gloryn taisin edellisen kerran kuulla vuonna 2008 ja Iron Maidenin koverointi ei ole koskaan väärin, puhumattakaan siitä kuinka rakkaita Little Dreamer ja The Longest Journey itselle ovat) ja Miettinen ja Parviainen olivat taas taustalaulamassa. Ja bändistäkin näki, kuinka hauskaa oli soittaa, eihän se hyväntuulisuus voi olla tarttumatta. Ai niin, harvoin kannattaa kahta hidasta biisiä festarisettiin heittää, mutta koska Miettinen soitti myös akustista kitaraa, saatiin Wanderer ja Smoking Ruins puoliakustisena. Oi mitä herkkua!

Tässä vielä visuaalinen todiste silmien kärventymisestä niinä hetkinä, kun vesiverhon välistä jotain onnistui lavalle näkemään. Parviaisen karvakalsarit ovat saletisti not. :'D Mutta Hinkka ja Mahi näyttivät hoikistuneen silmissä aiheuttaen lähes yhtä voimakkaan wtf-reaktion.

Iron, One More Magic Potion, Tale of Revenge, Smoking Ruins, From Afar, Run to the Hills, Wanderer, Blood is the Price of Glory, Little Dreamer, The Longest Journey


Lauantai

Sade vesitti myös festarin toista päivää aivan kuten edellisenäkin vuonna. Onkohan Myötätuuli ottanut folk metalin lisäksi teemakseen ainaisen huonon sään?

Epävakaisessa säässä päivystimme Profane Omenin sekä Deathchainin, joista kumpikaan ei juuri onnistunut millään tavalla koskettamaan. Paitsi että oli kyllä kookkaan oloiset viikset kuopiolaisorkesterin vokalistilla.

Mystistä kyllä vesisade taukosi kuin seinään juontajan ilmoittaessa lavalle Battle Beastin. Tuntui niin väärältä, mutta eipähän kastunut ainakaan enempää. Hassua kyllä, kyseinen bändi oli ensimmäinen, joka herätti syvän kaipuun mp3-liitännällä varustettuihin kuppikuulosuojaimiin. BB:n aivan liian pitkän setin jälkeen oli vielä kuunneltava Brymir pois alta ennen kuin odotus tulisi saamaan palkintonsa. Brymir oli huomattavasti Battle Beastia kivuttomampi kokemus (ehkä synistin souncheckissä vetämä "marjapuuroa ja mansikkaa" lämmitti vieläkin mieltä...tai sitten Crimfallin J ja M kasasivat rumpuja harvinaisen mielenkiintoisesti) ja kolme varttia sujui lähes melkein kuin siivillä.

Sen lisäksi, että sade oli näyttänyt väistyvät pysyvästi, Crimfall lämmitti mieltä suuresti. Setti oli ns. ihan kiva, mutta muistutti liikaa kahta edellistä. Eikä edelleenkään Son of Northia, mikä pikku hiljaa alkaa pienen ihmisen mieltä nakertaa. Myös esiintymisaika Finntrollin kanssa peräjälkeen antoi mielikuvitukselle vapaat kädet toivoa uusintaa joulukuusta, jolloin Lillmånsin Mathias hyökkäsi feattaamaan kesken keikan. Näin ei kuitenkaan käynyt, mutta ei käy kieltäminen etteivätkö nuo olisi energistä ja lystikästä katsottavaa ihan itsenäänkin. Varsinkin kun kielisoittajat olivat oppineet liikkumaan edelliskerrasta. (Ei sillä muuten niin väliä, mutta oli käynyt ilmi ongelma, lavakarttojen ja oman paikan valinnan kanssa, kun Crimfallia olisi halunnut katsoa vasemmasta laidasta, mutta Finntrollia taas normaaliin tapaan oikeasta. Päädyimme keskioikeaan.)

Crown of Treason, Frost upon their Graves, Ascension Pyre, Shackles of the Moirai, Where Waning Winds Lead, Storm Before the Calm, Silver & Bones, Writ of Sword, Wildfire season(ing)

Nyt kun ei enää satanut, odottelukaan ei tuntunut niin pitkältä ja yhtäkkiä olikin jo peikkolauman vuoro ja keikan teemana hämmästys, siitä ei ollut epäilystäkään. Rumpujen takana näkyi roikkuvan vanha taustalakana ja introna toimi Krig, eikä Ormhäxan-rätistä ja Blodmarchista ollut tietoakaan. Ensimmäisen kappaleen kohdalla kysymysmerkkipilvi ei ainakaan ottanut ohetakseen, tämähän on Födosagan eikä Sol- JA MITÄ IHMETTÄ, Vreth, mikä on tuo karva-asia nenän ja kaulan välissä? Tässä todistusaineistoa, koska omani eivät onnistuneet ollenkaan. Hyväntuulisempiakin keikkoja olen näiltä ölmeiltä onnistunut näkemään, mutta häiriintynyt settilista teki keikasta ehdottomasti todistamisen arvoisen. Aloituksen lisäksi hämmennystä aiheuttivat Vätteanda ja Segersång sekä se, ettei Ur Jordens Djupilta tullut ainuttakaan kappaletta (ei edes Nedgångia! Ja WTF, myös Trollhammaren loisti poissaolollaan, nerokasta). Keikan ehdoton kruunu oli kuitenkin se, kun aivan keikan loppupuolella aurinko ehti siirtyä lavan takaa paistamaan juuri oikean reunan ihmisiä silmiin ja tämäkös meitä harmitti vietävästi. Jos näkyvyyttä ei huononna kaatosade niin sitten vastavalo ja L vierestäni taisi mainitakin nyrkkiä puiden palluralle "Försvinn!" ...mutta mikä olikaan seuraava kappale, jota ei varmasti oltu kuultu kahden vuoden aikana ainakaan niillä keikoilla joilla itse olin sattunut olemaan! Ajoitus oli niin täydellinen, että en halua edes tietää, miten tuollainen temppu onnistui. This must be the troll magic!

(Krig), Födosagan, Under Bergets Rot, Slaget vid Blodsälv, Den Frusna Munnen, Solsagan, Nattfödd, Jaktens Tid, Midnattens Widunder, Vätteanda, Mot Skuggornas Värld, Eliytres, Dråp, Försvinn du som lyser, Segersång

Finntrollin keikan jälkeen keho tuntui hajoavan käsiin ja aivot valuvan ulos heti ensimmäisen mahdollisuuden saadessaan, joten päätimme On the Rocks -festaribussia odotellessa istua nurmikolle huilahtamaan ja parantelemaan keikan aiheuttamaa wtf-fiilistä. Kun jalat lopulta alkoivat kantaa hieman paremmin, suuntasimme vielä anniskelualueen puolelle ("no näytä nyt sit ne paperit, jos välttämättä haluat...hetkinen, ootteko te siskoksia?" :'D) kuuntelemaan Sparzanzaa ja siemailemaan jekkua vanhan (puisto)kemistin malliin koeputkesta tarjoiltuna. Temple of the Red Eyed Pigs herätti lämpimiä tuntemuksia, mutta muuten keikka meni erittäin ohi ja päätimme hiipiä kohti festaribussia moikaten vielä matkalla eturivinaapurimme, jotka olivat päätyneet nurmikkofiilistelyn pariin.


Nummirock, Kauhajoen Nummijärvi 23.-25.6

Torstaina ei juurikaan ollut mitään tekemistä ja päädyimme alueelle kuuden aikoihin. Vesisateessa, voi kyllä. Kävin metsästämässä itselleni oikein sievästi pinkin työntekijärannekkeen sekä ruoka- ja kahviliput ja eikun vaan kamat telttaan ja kaljakatokseen sadetta turvaan ja jututtamaan tuttuja naamoja. Deathchain menikin kaljateltassa sadetta pitäessä, sillä juurihan nuo tuli väkisinnnähtyä Myötähäpeärockissa. Ajattaran ajaksi päädyimme kuitenkin eturiviin Mynnilään, mikä osoittautui huonoksi ajatukseksi. Monen tunnin päihtyminen oli tehnyt ympäröivästä ihmismassasta käytöstavatonta ja määrätietoista ja suuri osa tuntui määrätietoisesti haluavan juurikin mahdollisimman eteen. Oh my, kylkiluuparat.

Perjantaina rymysimme heti aamusta kauppaan, mikä oli oikea ratkaisu. Poistuessamme läheisestä myymälästä jono sisään (siis sisään kauppaan) oli jo kymmenisen metriä pitkä. Ei uskaltanut edes ajatella, kuinka nälissään saisi olla, jos olisi vaikka vartin myöhemmin keksinyt herätä. Kevyen palloilun jälkeen painuin kolmeksi töihin järjestyksenvalvontaan. Parempaan aikaan tuskin ei olisi voinut töihin joutua, sillä en joutunut luopumaan yhdestäkään bändistä, jonka halusin nähdä ja samalla tuli kuitenkin päivän liikunta-annos enemmän kuin täyteen (seitsemän tunnin käveleksiminen: n. 20 km).
Työvuoron jälkeen oli mainiota mennä nautiskelemaan Amorphiksesta, vaikka päälava ei ole katselumukavuudeltaan niitä parhaimpia. Lemmenkalat tarjosivat perusvarman setin ja festarin hienoimmat backdropit. Varsinkin yksi henkilökohtaisia suosikkeja uudelta levyltä oleva Battle for Light lämmitti kovasti mieltä, mutta sitä en aivan ymmärrä, kuinka Joutsenen mikrofoni tuntuu saavan kerta kerralta enemmän kahvoja ja muita härpättimiä.

Lauantai oli pyhitetty bändien perässä juoksentelulle, mutta epäonnistuimme heti kättelyssä. Lähdimme aamulla saunomaan ja reissu venähti sen verran, että Eläkeläiset olivat jo hyvässä vauhdissa, kun saavuimme alueelle ja totesimme kaukaa fiilistelyn olevan aivan passeli vaihtoehto. Hetken sompailun ja kevyen kinaamisen jälkeen päädyimme katsomaan Teräsbetonia, niin perverssiltä kuin se voikin kuulostaa. J. Aholan nahkahousut muuttuvat kerta kerralta (mind you, tämä oli ensimmäinen kerta kun näin TB:n, mutta Ahola on tullut vastaan niin Northern Kingsin kuin Raskaan joulun merkeissä)kamalammiksi ja huonommin istuviksi. Myrsky nousee -kappale toimi enteen tavoin ja taivas alkoi heitellä vettä niskaamme, jolloin päätin seuraavan kahden biisin olevan ehdottomasti viimeiset. Mutta toisin kävi, oli jäätävä odottamaan Viimeistä tuoppia ja Metallisydäntä, kun ne luvattiin tuleviksi. Näin jälkeen päin ei niin suuresti harmita, vaikka tuli katsottuakin keikka kokonaan, sillä muutama hetki sitten Teräsbetoni ilmoitti vetäytyvänsä hiljaiselolle ja sitähän ei koskaan tiedä kuinka siinä käy.

Toinen päivän odotetuimmista orkestereista kapusi pienen odottelun jälkeen samaiselle Inferno-lavalle. Oma Eluveitie-kokemukseni roikkuu suuresti Youtuben varassa, joten suhtauduin keikkaan varautuneen innostuneesti. Ja kyllähän se onnistui vakuuttamaan ja toimimaan livenä. Katselimme keikkaa pienessä rinteessä, josta näki lavalle, järvelle ja yleisöön erinomaisesti ja parempaa paikkaa puolituntemattoman - mutta yleisöä villitsevän - orkesterin näkemiseen tuskin olisi voinut olla. Varsinkin kun loppukeikasta koko muu yleisö olikin yhtä isoa circle pittiä ja wall of deathia.

Eluveitien ja pienen palloilun jälkeen päätimme suunnata kohti päälavaa odottamaan Turisasta. Mikä sinänsä on todella typerää, sillä Nummirockissa eturiviin pääsemistä ei todellakaan tarvitsisi jonottaa tai odotella. Mutta UDO:n jälkeen menimme kuitenkin pelaamaan kirjainleikkiä (k niinku made!) ja löhöämään täysin aution turva-aidan eteen, sillä aikaa kun osa poistui katsomaan Before the Dawnia rantaan Infernon ääreen.
Jos oikein muistan, olen ollut paremmillakin Turska-keikoilla. Ainoita positiivisia asoita taisi olla, ettei satanut, eikä tullut Stand up and Fightia. Mutta lavan korkeus, Jussin kaljuus, uudet kamalan kliiniset ja mainostoimiston näköiset taustarätit ja aivan järkyttävä äänentoisto olivat pilata kaiken. Varsinkin se järkyttävä äänentoisto, jonka takia keikka oli enemmän kuvan seuraamista ja äänen ulkomuistista virpomista kuin normaali konserttielämys. Toisaalta biisien puolesta keikka oli aivan mainio (jos Take the Dayta ei lasketa), koska molemmat pitkät ja eeppiset sekä Hope&Glory ja Esacape (kuten settilistassa luki :'D). Ehkä valitan turhaan tai muistan ainoastaan niitä huonoja asioita, ei se nyt niin kamalaa ollut, kun jututkin olivat entisellään, lavalla lenteli irtaimistoa mikkiständeistä muusikoihin ja shottilaseihin ja muutenkin tunnelma turva-aidan molemmin puolin tuntui olevan kohdallaan. Ja kuinka moni voi väittää vetäneensä tuollaisen keikan jälkeen keskellä yötä kaljan sijasta suklaapehmistä? Niinpä niin, kaikesta huolimatta: Nummirock 6 - Maailma 1

Holmgard and Beyond, One More, Take the Day, March of TVG, (Jaakko-kulta, yleisön toiveesta), In the Court of Jarisleif, Land of Hope and Glory, Great Escape, Miklagard Overture
- - -
R.R.R.
Sahti-Waari
Battle Metal