Näytetään tekstit, joissa on tunniste Helsinki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Helsinki. Näytä kaikki tekstit

maanantai 20. helmikuuta 2012

Piirrä ja arvaa: FME edition



Finnish Metal Expo 18.2.2012

Ylihintainen ja ylikaukana sijaitseva Helsingin Kaapelitehdas kutsui jälleen vuoden tauon jälkeen. Heti kun silmä vältti, olivat menneet ja yhdistäneet tapahtumaan niin, ettei enää saanut erillisiä lippuja messualueelle, vaan kaikki hupi irtosi samalla kalliihkolla lipulla. Olen edelleen hieman katkera, kuinka ylihinnoiteltuja nuo tapahtumat ovat esimerkiksi verrattuna Heidenfestiin, jossa voittaa pienoisfestarillisen esiintyjiä noin kahdellakymmenellä eurolla. Mutta siitä ehkä myöhemmin sitten, kun se aika on. Olivat muuten vähentäneet standien määrää, eikä ruokaakaan näyttänyt saavan entiseen malliin, joten syöminen taisi jäädä kokonaan kuvioista ja ympäriinsä kiertely ei tuonut suurta vaihtelua enää parin tunnin jälkeen. Jos ei illan mittaan yhä jännemmäksi käynyttä henkilöbongausta hauskaksi laskenut (mukana menossa vaikuttivat olevan Viitala/Salovaara/Wilska-akselia, näin äkkivilkaisulla). Hahmot kojujen takana jäivät vähän etäisiksi ja nimmarisessiot esimerkiksi King Foolla (Sonata, wtf?) sekä Sakaralla (Stam1na) aiheuttivat paikallisia ruuhkia. Mutta Nummirockin standilla itse asiassa oli suorastaan hauskaa ja leppoisaa väkeä, kun sinne joksikin aikaa eksyimme. (Monikossa siksi että mukana oli huolestuttavan suuri turkulaiskonsentraatio.)

Ylenpalttisen hengaamisen keskellä muistimme piipahtaa lavan läheisyyteen katsastamaan Finnish Metal Awardsit, jotka aiheuttivat jännittäviä reaktioita. Itselle edellisenä vuonna ei ilmestynyt oikeastaan kuin Turisaksen Stand up and Fight, Amorphiksen The Beginning of Times sekä Crimfallin The Writ of Sword, joten Suomen metallijoukkojen äänestyskäyttäytymisen arviointi oli täysin mahdotonta. Itse ääniä kirjaillessani mielessä kävi epätoivoinen ajatus siitä, kuinka suurin osa äänestäisi vain kuitenkin sokeasti loppuvuodesta ilmestynyttä uutta Nightwishia. Mutta toisin kävi ja tämän kunniaksi suoritimmekin epäuskoisen hymyn saattelemia ylävitosia Kiteen sinfoniaeläinten jäädessä toistuvasti ylimmilläänkin sijalle kolme. Ja toiselle sijalle hyvin useassa kategoriassa Insomnium. Ja ensimmäiselle...no joo. Vaikka kansitaiteen ja laulajan (jos kyseessä olisi frontman, esiintyjä tai shöymaisteri, olisi ääni aivan kyselemättä mennyt Nygårdille) kohdalla Amorphis oli omaa sydäntä lähempänä kuin Hämeen röllit, oli Turisaksen haalima palkintotykitys hyvin ansaittua. Kansitaiteen, Vokalistin, Levyn sekä yhtyeen pystien lisäksi ei kauas jäänyt myöskään pysti vuoden soittajasta (onnea ansaitusta voitosta Tuomas Saukkoselle), sillä gaalaa juontaneen Mape Ollilan mukaan Vänskä jäi ainoastaan puolenkymmentä ääntä ykkössijasta. Olisihan se ollut hienoa, sillä kyseinen viuluvipeltäjä esiintyi myös toisella vuoden suosikkilevyistäni (Crimfall).



Tarkoitus oli hakeutua ajoissa eturivin tuntumaan, mutta muutamia ostoksia oli vielä tekemättä ja sillä matkalla osa porukasta kävi häiriöimässä Sonatan nimmarisessiota. Löysimme myös hurmaavan hyväntuulisia Peikkoja Century Media tiskiltä (lähinnä V-tiimin, Pearlin edustajana tapahtumassa ollut Beast Dominator tallaili enemmän omia polkujaan) ja piipahdimme pikaisesti CM:n virallisemmassa raapustelusessiossa, jonka jälkeen suorimme keikkaa odottelemaan.

Turisaksen keikasta ei ainakaan tule mieleen mitään pahaa sanottavaa, jos nyt ei lasketa peliaikaa, jota järjestäjä oli varannut karvakavereille hieman niukahkosti. Setti oli muuntunut sekä niin yllätyksellinen kuin noissa puitteissa voi olla, sillä A Portage teki paluun melkein puolentoista vuoden (?) tauon jälkeen. Jossain vaiheessa oli jo hieman pelottanut kuullaanko tuota mainiota livebiisiä enää koskaan, kun soitettavana on "niin paljon muuta" ja hanuri katosi, mutta huoli oli turha. Toisaalta turhaa oli myöskin Take the Day, joka henkilökohtaisen mieltymyksen mukaan vie vain tehokasta aikaa kaikelta mielenkiintoiselta. Täysin spesiaalina herkkuna battlemetalistit tarjoilivat hieman akustisemman version One Moresta, jossa Tude sai henkselirummun ja Jussi akustisen kitaran. Oli aikas tavalla hienoa, kuulkaas, vaikka jo valmiiksi liian pieneltä vaikuttaneen lavan etuosa ruuhkautuikin aika pahasti ja törmäyksiltä juuri ja juuri vältyttiin. Viimeisenä, mutta todellakaan ei vähäisimpänä täytyy mainita ainoa pätevä syy jättää Battle Metal keskelle settiä: End of an Empire. Tällä kertaa med lumisade. Järkipolo totesi viimeistään tässä kohtaa hyvää yötä ja karkasi autuaammille ulkoilumaille.

Koska kyseessä oli jo kolmas uudella henkilöstöllä nähty keikka, ei enää tarvinnut keskittyä järkyttymään vaan agendassa oli armotonta tanhuamista ja ilon diffuusiota. Uudet veijarit ovat kovia laulumiehiä ja Bob veistelee uruista jos jonkinmoista uutta jännää biisien mausteeksi, mikä piristää joissakin kohtaa kummasti. Enkä voi olla mainitsematta, että ehdottomasti fanitytötän Jukkiksen aurinkoisuutta ja silmät tuikkien asian toimittamista, joka pääsee Turisaksessa paremmin esiin kuin niillä Enskan taustakaverikeikoilla, joita muutamilla festareilla tuli nähtyä. Toisaalta kaikilla oli kummasti puhtia ja hymy herkässä, liekö ollut palkintokaapin täytteillä vaikutusta.



Valehtelen suhteellisen pahasti keskiosan järjestyksestä, mutta tällaista settiä lyhyeen soittoaikaan oli tarjolla:
March of TVG, Take the Day!, Holmgard, Dnieper Rapids, A Portage to the Unown (heh), One More special akkarihöpöily, Great Escape, Battle Metal, End of an Empire



Turisaksen jälkeen suoritimme auliisti paikkojaan lainanneiden Stam1nattarien kanssa takaisinvaihdon ja ryömiskelimme salin takaosaan huilimaan. Vaikka takaa ei lyhyenä ihmisenä kovasti nähnytkään, oli kauempaa popittelu erinomainen ratkaisu, sillä kokonaan soitetun Nocebo-albumin materiaali ei Valtiaan uusia vaateita lukuun ottamatta ollut juurikaan tuttua, eikä Turisaksen intensiivisen kolmevarttisen jälkeen olisi eväänsä jaksanut lotkauttaakaan. Vauhtia tosin riitti sekä Lemin pojattarissa että lopussa yleisöäkin. Uuden albumin jälkeen herroille käytiin levy-yhtiön hymykuopitetun edustajan toimesta luovuttamassa kultaletut kyseisestä audioelämyksestä ja sitten siirryttiin vielä puoleksi tuntia louhimaan vanhaa materiaalia. Eron yleisön liikehdinnässä huomasi heti. Tutut biisit herättivät vieläkin suurempia elämyksiä, lähes kymmenen metriä leveän pitin sekä muutaman wall of deathin. Yleisön riemun seuraamisen lisäksi oli hauska huomata, kuinka aiemmin illalla eksyneesti ympäriinsä vaeltanut Perttu Kivilaakso löysi puolialastoman paikkansa sellon varresta Eloonjääneen aikana ja kuinka toimitusjohtaja Saikkonen hyökkäsi levy-yhtiösian elkein featuroimaan Viittä laukausta. Aivan mainiota.



Stampat rykäisivät:
Pirunpaska, Valtiaan uudet vaateet, Tavastia palamaan!, Puolikas ihminen, Aivohalvaus, Rabies, Lepositeet, Nomad, Ei encorea, Arveton on arvoton --- Hammasratas, Kadonneet kolme sanaa, Jäteputkiaivot, Rikkipää, Lääke, Eloonjäänyt (feat. Perttu), 5 laukausta päähän (feat. Saikkonen)





Seuraavaa Turisas-keikkaa saakin ihan tosissaan odottaa, sillä kaukaiset saaret näyttävät heitä kutsuvan hyvin pitkäksi aikaa. Finntroll nähdään todennäköisesti seuraavan kerran maaliskuun lopussa, ihan vaan vaikka synttäreiden kunniaksi, jos ei muuten.

perjantai 20. tammikuuta 2012

"Lattia tärisee, räystäät tippuvat ja pikkulinnut huutavat katolta"

Tällä viikolla erityisen räikeästi esille pyrkinyt kyvyttömyys keskittyä mihinkään muuhun kuin vanhojen muisteluun purkautuu nyt ulos eräänlaisena vuosipäivämuisteluna: tasan vuosi sitten 20.1.2011 kokoonnuimme Lutakkoon eräiden tuttujen kuntopiiriohjaajien johdolla seuraamaan eräällä tavalla ensimmäistä Stand up and Fight -levyn kiertueen keikkaa. "Eräällä tavalla" siksi, sillä levyhän ilmestyi vasta hieman myöhemmin, mutta viikonloppukiertueen konserteissa saatiin esimakua kolmen-neljän biisin verran, joten periaatteessa ne lukeutuvat kiertueen aloitukseksi.

Ja mikä mainio kolmen päivän minikiertue se olikaan, satunnaisista harmituksista ja huonosta lämppäristä (Daniel Lioneye) huolimatta.

Turisas @ Lutakko (-Rytmikorjaamo - Tavastia) 20(-22).1.2011

"Onko kukaan teistä koskaan kuullu kolmekymmenvuotisesta sodasta jätkältä, jolla on pipo...somisteena?"


Koska kyseessä oli harvinaisen spontaaniosastolle edennyt keikka, keskittykäämme suhteellisen mainiolaatuisiin videoihin juurikin noista extrabiiseistä, joita ei kuulunut näkyä mailla eikä muillakaan halmeilla. En voi valittaa, sillä Miklagard on yksi omista ikisuosikeista ja täysin ex tempore jonkin noin pitkän soittaminen on hattua ja käsikarvoja nostattava suoritus. Toinen jännittävä ex tempore -veto koettiin myöhemmin keväällä(?), kun toinen pitkä ja eeppisenomainen Rex Regi Rebellis saatiin täysin yllättäen, mutta pyytämisen jälkeen, Nosturissa.

Victoriae, As Torches Rise, One More, March of TVG, Great Escape, Holmgard, Portage, Jarisleif, Hunting Pirates, RRR, Stand up and Fight --- Sahti, Miklagard, Rasputin, Battle Metal






Rytmikorjaamosta ei ole kamalasti sanottavaa, sillä ilta meni töiden merkeissä. Olipahan hyvä tekosyy välttää Daniel Lioneye kokonaan. Parhaiten illasta jäi mieleen muutama ulkomusiikillinen hui, sekä taattua laatua olleet välispiikit. Erityisesti täysin yllätyksellinen Jorrrrmah, josta makua alla. Hunting Pirates on iloinen asia silloin harvoin kun se kuullaan. Setissä ensiesityksensä saanut Take the Day! korvasi Great Escapen, ja Rasputin oli näköjään jäänyt pysyäkseen.



Helsinki keikkakaupunkina on aina karu kokemus, koska ihmisiä on liikaa, aikaa on liian vähän ja tunnelma on enemmän tai vähemmän kireää. Mutta Tavastian keikka oli suorastaan hauska lukuun ottamatta pelottavasti oikeassa reunassa väijynyttä Maikkarin kuvauskalustoa. "Ne on sentään Pohjamaalta..." Ollin mieltymys humppapittiin ei taida karista koskaan, vaikka tuo Säkkijärvi sittemmin jäikin pois. Harmillista on hieman se.



Ja kuten mainitsin, välispiikit ovat rakkautta. Säästä itseäsi, minimoi rätinä ja klikuta kohtaan 5:44, juuri tänään (tai ikinä) en tappele koodia vastaan tarjotakseni klikkausvalmista riemua.





Pian tulossa koosteet Raskaista jouluista sekä Finnish Metal Exposta. Eräiden lähteiden mukaan myös Heidenfest-raportti olisi kovasti arvostettu ja suorastaan vaadittu ilmestys.

lauantai 10. syyskuuta 2011

Syksyn keikat, osa 2

Ja koska juuri pääsin puhumasta läpiä päähäni, Ensiferum näyttääkin tekevän muutamia keikkoja. Joista 1 on Suomessa. Hyvällä kokoonpanolla. Edullisesti. Tämähän alkaa näyttää tavattoman pulmalliselta, koska keikka tarkoittaisi Nosturiin siirtymistä suuren väsymyksen kourissa. Mutta pidemmittä löpinöittä nyt sitä listaa.

29.9. POISONBLACK Henry's Pub, Kuopio

11.10. HEIDENFEST 2011 (Turisas, Finntroll, Alestorm, Arkona ym.) HMV Forum, London, United Kingdom
Varmistunut

12.10. HEIDENFEST 2011 (Finntroll, Turisas, Alestorm, Arkona ym.) L'Aéronef, Lille, France
Varmistunut

14.10. SPINEFARM & METALHEIM ESITTÄÄ: VERY POSSESSED - 20 YEARS OF SPINEFARM RECORDS (Ensiferum, Metsatöll, Kiuas, Crimfall) Nosturi, Helsinki
Varmistunut

10.12. RASKASTA JOULUA (Molemat! S&K-18) Nosturi, Helsinki (ja jos hurjaksi heittäytyy, ehkä vielä jokin muu)
Varmistunut

Tuosta Heidenfestista tulee erikseen vielä kilometripostaus ja mahdollisuuksien mukaan kaikkea mahdollista. Tällä hetkellä tuntuu, että odotan enemmän kiertueen Finntroll-osaa, kun Turisaksella kävi toissapäivänä miehistönvaihdos, eikä Nettaa ja Hannesta enää nähdä, vaan tilalle tulivat Enska-Miettinen ja kiipparisti. Vaikka juuri Netan ja Hanun lähtö ei tullut yllätyksenä, kun molemmat olivat olleet poissa jonkin verran tänä vuonna, ei se silti estä sureksimasta kyseisten (lava)persoonien menetystä.