There are the sleepless nights I used to live for!

Vaikka otsikko onkin semisti Nightwishilta lainattu, kyseinen keikkaraportti ei liity kyseiseen orkesteriin lainkaan. Paitsi siltä osin, kuinka toveri Sissimon pohti NW-fanien stressin ja tiukkapipoilun määrää viikonlopun aikana.

 Mutta nyt aiheeseen. Päätimme elokuussa, että eiköhän ihan kostoksi lähdetä katsomaan Finntrollia Sweden Rock Cruiselle, vaikka siinähän ei todellakaan ole edes pienintä järkeä. Mutta niinhän sitä usein käy, jos tekee sen virheen, että keikanjälkeisissä euforioissaan alkaa uutta reissua suunnitella, että järki jää pois jo heti kättelyvaiheessa.

Kalenterista katsottuna reissu sattui ehkä pahimpaan mahdolliseen kohtaan deadlinejen suhteen ja stressin määrä ja hermojen repiminen alkuviikosta meinasi viedä kaikki yöunet. Eikun kaikki hommat paniikilla kasaan ja torstaina juna kohti Turkua, josta iltalaiva kohti Tukholmaa med A & N. Ensimmäisen parinkymmenen tunnin temaattisina sävyinä toistuivatkin lähinnä "miks me tehään tää?" "tässä ei oo mitään järkeä" ja "tää on ihan älyttömän typerää". Aamulla kuitenkin saimme hommaan jotain ideaa, sillä ohjelmassa oli Tukholma-päivä Gamla stanissa pyöriskelyn ja pienen kauppojen kiertelyn merkeissä. Hienoimmat nähtävyydet taisivat kuitenkin olla Valhallavägen sekä viikinkikauppa, jossa myytiin hienoja takorautaisia asioita.

Tukholmassa keskustaninjailun ja niukan shoppaamisen jälkeen kipittelimme takaisin satamaan, jossa väki alkoi näyttää hieman enemmän rokkikansalta kuin edellisen illan Turku-väki. Parin tunnin odottelun jälkeen väkimäärä sen kuin kasvoi, varsinkin kun edellisen päivän melodic rock -risteily saapui satamaan ja sylkäisi sisuksistaan laumoittain enemmän tai vieläkin enemmän päihtyneitä ruotsalaisrokkareita. Ja viimein pääsimme harkitsemaan laivaan siirtymistä. Onneksi ennen sitä N kuitenkin huomasi eräällä tiskillä aikatauluja ja pyrähti nappaamaan muutaman, joista sitten kauhuksemme huomasimme:

"Konsertlokalen Starlight 20:30-04.00

Finntroll 21.30-22.15

Amorphis 22.45-23.45"

Ei helvetti, ei ei ei EI! Tällaisiin soittoaikatauluihin emme aivan välttämättä olleet varautuneet, sillä kymmenen tunnin Tukholma-seikkailu oli verottanut jalkoja ja muita ruumiinosia, päästä ja sen huminasta puhumattakaan. Eihän tuolle mitään voinut, joten suorimme lieskat häntien alla kohti omaa hyttiä matkalla asianmukaisesti röllien sound checkille kiljahtaen. Parin tunnin aikaikkunassa oli pikainen lepo ynnä panikointi sekä itsensä ihmisenoloiseksi (hahaha) saattaminen. Hurjimmat A ja N päättivät kipaista myös tax freessa ja toivat viinan ja karkkien lisäksi mukanaan tarinat elinikäisistä traumoista ja valtavasta hävetyskasasta, sillä olivat törmänneet tuttuihin puolimatkassa.

Hipsimme Starlightiin reilu puoli tuntia ennen soittoaikaa ja koimme saman minkä jokaisena kertana jokaisessa keikkapaikassa liian aikaisin paikalle saapuessa voi kokea: ei täällä ole ketään! Kyllähän lopulta paikalle alkoi ruotsalaisiakin valua ja puoli yhdeksän koittaessa väkeä oli jo ihan kiitettävästi, kun ottaa huomioon illan ensimmäisen soittovuoron.

Avgrunden Öppnasin pärähdettyä soimaan ja punaisen verhojen viimein auetessa oli olo kuin olisi tullut kotiin, mutta silti samaan aikaan tuntui, ettei meidän helvetti soikoon todellakaan kuulu kyllä olla täällä. Jatkoksi hyökkäsivät Blodnatt sekä Dråp ja keikka kuulosti muutenkin Sotkamon Sykkeen karsitulta toisinnalta, mutta siitäkin huolimatta löysin itseni ajattelemasta, kuinka paljon mieluummin maksaa vähän extraa jonkin tällaisen keijokerhon näkemisestä kuin antaa pään hajota opiskelu- ja muihin kuvioihin. Anyhow välispiikit eivät ruotsin kielestä huolimatta olleet kovin paljoa suomalaisia vastaavia pidempiä, paitsi silloin kun Vreth ilmoitti unohtaneensa tehdä kotiläksyt ja sen vuoksi kaivoi lunttilapun esiin, jotta uusi biisi, demonimeltään Halkodisko (oikeaa nimeä en kuolemaksenikaan muista vaikka jotain tekemistä sillä oli jättien kanssa), voitaisiin vetää asianmukaisesti. Ja olihan se aika ralli, vaikka jälkikäteen siitä muistaa hyvin vähän, kovasti se kaikesta huolimatta svengasi ja oli rytmikäs ja tarttuva. Paikallisella valomiehellä oli muuten jotain todella pahasti epileptikkoja vastaan. En ole koskaan vielä nähnyt yhtä väkivaltaista strobon käyttöä kuin Trollien (ja vähän Amorphiksenkin) aikana, ai että sattui silmään ja päähän ns. tervettäkin ihmispoloa. Saamani settilista loppuu Solsaganiin, mutta en tiedä mistä johtuen kaupanpäällisinä tulivat vielä Trollhammaren sekä Bastuvisan. Ei passoo valittaa ja olihan Trollhammarenin humppaaminen puolen vuoden tauon jälkeen aika metkaisaa. Sedilläkin näytti olleen kaikkea muuta kuin yrmyt fiilikset, sen verran hymyä ja tanssahtelua oli liikkeellä. Kaiken kaikkiaan jos valomiehen typerehtimistä ei lasketa oli keikka vallan mainio, vaikka jokseenkin aivan liian lyhyt.

Settihän oli semmoista jatsia: Intro (Avgrunden Öppnas), Blodnatt, Dråp, Under Bergets Rot, Jaktens Tid, "Halkodisko", Nattfödd, Slagbröder, Solsagan, Trollhammaren, Bastuvisan


Ennen Amorphista kipaisimme N:n kanssa ostamaan juomat ja jätimme A:n lavan läheisyyteen parkkiin. Ja kun viimein pääsimme takaisin, ei neitosta meinannut löytää mistään, kun toinen oli niin ruotsalaisten rokkareiden vuoraama. Ei näyttänyt kovin tyytyväiseltä tilanteeseen ja kyllähän nuo ukkelit siitä viimein hätistyivätkin.

Sitten alkoi olla aika illan toisten suomalaisukkeleiden kiivetä lavalle ja allekirjoittaneen innostus oli melkein kosketeltavissa, sillä edellinen kerta Rakkauden kalasia olikin vuoden takaisessa Nummirockissa, jossa keskittyminen oli työpäivän jäljistä vähän jossain muualla. Toisaalta ei keskittyminen tälläkään kertaa oikein onnistunut, sillä setti oli festariluokkaa ja välispiikit olivat köyhiä ja orpoja englanniksi ulos tullessaan kaikkien noiden ruotsin kielellä spiikanneiden bändien keskellä. Mutta kyllähän sitä mielellään rokkaili mukana ja tulihan tuota jonkun randomin kanssa House of Sleepia danssattuakin. Ja ehkä nyt ei samalla mitalla enää harmita, ettei tuleva Suomen-kietue ulotu Kuopioon asti.

Battle for Light -intro, Sky is Mine, Towards and Against, ???, You I Need, ???, Castaway, The Smoke, Sampo, Silver Bride, House of Sleep, My Kantele

  

Amorphiksen jälkeen illan sekä samalla koko risteilyn "pakollinen ohjelma" oli osaltamme ohitse ja taisimme käyttää suurimman osan ajasta ympäriinsä palloilemiseen ja värikkäiden ruotsalaiskommenttien kuuntelemiseen. Kävimme myös ottamassa selvää pääsisimmekö pois Turussa jo seuraavana aamuna, sillä N:n kanssa olimme muroihinpissijöitä ja halusimme mieluummin kotiin nukkumaan kuin seilaamaan vielä ylimääräiseksi vuorokaudeksi ilman mitään kunnon funktiota. Ja onnistuihan se. Lopulta päädyimme katsastamaan yön viimeisen esiintyjän, Satyriconin, joka osoittautui oletettua paremmaksi, vaikka muistankin nukahtaneen istualleni pariin otteeseen keikan loppupuolella. N oli hiipinyt nukkumaan jossain vaiheessa, mutta A:n kanssa jäimme vielä keikan jälkeen juttelemaan muutaman kotimaisen sekä ruotsalaisen veijarin kanssa, kunnes huomasimme, että nukkuminen olisi aivan turhaa tuolla tuntimäärällä. Kun kello lopulta lähestyi seitsentä, heitimme tavarat, joiden paino oli mystisesti lisääntynyt hävyttömiin mittoihin, olalle ja ryömimme Turun kamaralle kilpaa sekä tehokkaasti kankkustuneiden että vieläkin päihtyneiden suomalaisten höpömetallistien kanssa.

Piirrä ja arvaa: FME edition

Finnish Metal Expo 18.2.2012

Ylihintainen ja ylikaukana sijaitseva Helsingin Kaapelitehdas kutsui jälleen vuoden tauon jälkeen. Heti kun silmä vältti, olivat menneet ja yhdistäneet tapahtumaan niin, ettei enää saanut erillisiä lippuja messualueelle, vaan kaikki hupi irtosi samalla kalliihkolla lipulla. Olen edelleen hieman katkera, kuinka ylihinnoiteltuja nuo tapahtumat ovat esimerkiksi verrattuna Heidenfestiin, jossa voittaa pienoisfestarillisen esiintyjiä noin kahdellakymmenellä eurolla. Mutta siitä ehkä myöhemmin sitten, kun se aika on. Olivat muuten vähentäneet standien määrää, eikä ruokaakaan näyttänyt saavan entiseen malliin, joten syöminen taisi jäädä kokonaan kuvioista ja ympäriinsä kiertely ei tuonut suurta vaihtelua enää parin tunnin jälkeen. Jos ei illan mittaan yhä jännemmäksi käynyttä henkilöbongausta hauskaksi laskenut (mukana menossa vaikuttivat olevan Viitala/Salovaara/Wilska-akselia, näin äkkivilkaisulla). Hahmot kojujen takana jäivät vähän etäisiksi ja nimmarisessiot esimerkiksi King Foolla (Sonata, wtf?) sekä Sakaralla (Stam1na) aiheuttivat paikallisia ruuhkia. Mutta Nummirockin standilla itse asiassa oli suorastaan hauskaa ja leppoisaa väkeä, kun sinne joksikin aikaa eksyimme. (Monikossa siksi että mukana oli huolestuttavan suuri turkulaiskonsentraatio.)

Ylenpalttisen hengaamisen keskellä muistimme piipahtaa lavan läheisyyteen katsastamaan Finnish Metal Awardsit, jotka aiheuttivat jännittäviä reaktioita. Itselle edellisenä vuonna ei ilmestynyt oikeastaan kuin Turisaksen Stand up and Fight, Amorphiksen The Beginning of Times sekä Crimfallin The Writ of Sword, joten Suomen metallijoukkojen äänestyskäyttäytymisen arviointi oli täysin mahdotonta. Itse ääniä kirjaillessani mielessä kävi epätoivoinen ajatus siitä, kuinka suurin osa äänestäisi vain kuitenkin sokeasti loppuvuodesta ilmestynyttä uutta Nightwishia. Mutta toisin kävi ja tämän kunniaksi suoritimmekin epäuskoisen hymyn saattelemia ylävitosia Kiteen sinfoniaeläinten jäädessä toistuvasti ylimmilläänkin sijalle kolme. Ja toiselle sijalle hyvin useassa kategoriassa Insomnium. Ja ensimmäiselle...no joo. Vaikka kansitaiteen ja laulajan (jos kyseessä olisi frontman, esiintyjä tai shöymaisteri, olisi ääni aivan kyselemättä mennyt Nygårdille) kohdalla Amorphis oli omaa sydäntä lähempänä kuin Hämeen röllit, oli Turisaksen haalima palkintotykitys hyvin ansaittua. Kansitaiteen, Vokalistin, Levyn sekä yhtyeen pystien lisäksi ei kauas jäänyt myöskään pysti vuoden soittajasta (onnea ansaitusta voitosta Tuomas Saukkoselle), sillä gaalaa juontaneen Mape Ollilan mukaan Vänskä jäi ainoastaan puolenkymmentä ääntä ykkössijasta. Olisihan se ollut hienoa, sillä kyseinen viuluvipeltäjä esiintyi myös toisella vuoden suosikkilevyistäni (Crimfall).



Tarkoitus oli hakeutua ajoissa eturivin tuntumaan, mutta muutamia ostoksia oli vielä tekemättä ja sillä matkalla osa porukasta kävi häiriöimässä Sonatan nimmarisessiota. Löysimme myös hurmaavan hyväntuulisia Peikkoja Century Media tiskiltä (lähinnä V-tiimin, Pearlin edustajana tapahtumassa ollut Beast Dominator tallaili enemmän omia polkujaan) ja piipahdimme pikaisesti CM:n virallisemmassa raapustelusessiossa, jonka jälkeen suorimme keikkaa odottelemaan.

Turisaksen keikasta ei ainakaan tule mieleen mitään pahaa sanottavaa, jos nyt ei lasketa peliaikaa, jota järjestäjä oli varannut karvakavereille hieman niukahkosti. Setti oli muuntunut sekä niin yllätyksellinen kuin noissa puitteissa voi olla, sillä A Portage teki paluun melkein puolentoista vuoden (?) tauon jälkeen. Jossain vaiheessa oli jo hieman pelottanut kuullaanko tuota mainiota livebiisiä enää koskaan, kun soitettavana on "niin paljon muuta" ja hanuri katosi, mutta huoli oli turha. Toisaalta turhaa oli myöskin Take the Day, joka henkilökohtaisen mieltymyksen mukaan vie vain tehokasta aikaa kaikelta mielenkiintoiselta. Täysin spesiaalina herkkuna battlemetalistit tarjoilivat hieman akustisemman version One Moresta, jossa Tude sai henkselirummun ja Jussi akustisen kitaran. Oli aikas tavalla hienoa, kuulkaas, vaikka jo valmiiksi liian pieneltä vaikuttaneen lavan etuosa ruuhkautuikin aika pahasti ja törmäyksiltä juuri ja juuri vältyttiin. Viimeisenä, mutta todellakaan ei vähäisimpänä täytyy mainita ainoa pätevä syy jättää Battle Metal keskelle settiä: End of an Empire. Tällä kertaa med lumisade. Järkipolo totesi viimeistään tässä kohtaa hyvää yötä ja karkasi autuaammille ulkoilumaille.

Koska kyseessä oli jo kolmas uudella henkilöstöllä nähty keikka, ei enää tarvinnut keskittyä järkyttymään vaan agendassa oli armotonta tanhuamista ja ilon diffuusiota. Uudet veijarit ovat kovia laulumiehiä ja Bob veistelee uruista jos jonkinmoista uutta jännää biisien mausteeksi, mikä piristää joissakin kohtaa kummasti. Enkä voi olla mainitsematta, että ehdottomasti fanitytötän Jukkiksen aurinkoisuutta ja silmät tuikkien asian toimittamista, joka pääsee Turisaksessa paremmin esiin kuin niillä Enskan taustakaverikeikoilla, joita muutamilla festareilla tuli nähtyä. Toisaalta kaikilla oli kummasti puhtia ja hymy herkässä, liekö ollut palkintokaapin täytteillä vaikutusta.



Valehtelen suhteellisen pahasti keskiosan järjestyksestä, mutta tällaista settiä lyhyeen soittoaikaan oli tarjolla:
March of TVG, Take the Day!, Holmgard, Dnieper Rapids, A Portage to the Unown (heh), One More special akkarihöpöily, Great Escape, Battle Metal, End of an Empire



Turisaksen jälkeen suoritimme auliisti paikkojaan lainanneiden Stam1nattarien kanssa takaisinvaihdon ja ryömiskelimme salin takaosaan huilimaan. Vaikka takaa ei lyhyenä ihmisenä kovasti nähnytkään, oli kauempaa popittelu erinomainen ratkaisu, sillä kokonaan soitetun Nocebo-albumin materiaali ei Valtiaan uusia vaateita lukuun ottamatta ollut juurikaan tuttua, eikä Turisaksen intensiivisen kolmevarttisen jälkeen olisi eväänsä jaksanut lotkauttaakaan. Vauhtia tosin riitti sekä Lemin pojattarissa että lopussa yleisöäkin. Uuden albumin jälkeen herroille käytiin levy-yhtiön hymykuopitetun edustajan toimesta luovuttamassa kultaletut kyseisestä audioelämyksestä ja sitten siirryttiin vielä puoleksi tuntia louhimaan vanhaa materiaalia. Eron yleisön liikehdinnässä huomasi heti. Tutut biisit herättivät vieläkin suurempia elämyksiä, lähes kymmenen metriä leveän pitin sekä muutaman wall of deathin. Yleisön riemun seuraamisen lisäksi oli hauska huomata, kuinka aiemmin illalla eksyneesti ympäriinsä vaeltanut Perttu Kivilaakso löysi puolialastoman paikkansa sellon varresta Eloonjääneen aikana ja kuinka toimitusjohtaja Saikkonen hyökkäsi levy-yhtiösian elkein featuroimaan Viittä laukausta. Aivan mainiota.



Stampat rykäisivät:
Pirunpaska, Valtiaan uudet vaateet, Tavastia palamaan!, Puolikas ihminen, Aivohalvaus, Rabies, Lepositeet, Nomad, Ei encorea, Arveton on arvoton --- Hammasratas, Kadonneet kolme sanaa, Jäteputkiaivot, Rikkipää, Lääke, Eloonjäänyt (feat. Perttu), 5 laukausta päähän (feat. Saikkonen)




Seuraavaa Turisas-keikkaa saakin ihan tosissaan odottaa, sillä kaukaiset saaret näyttävät heitä kutsuvan hyvin pitkäksi aikaa. Finntroll nähdään todennäköisesti seuraavan kerran maaliskuun lopussa, ihan vaan vaikka synttäreiden kunniaksi, jos ei muuten.

"Lattia tärisee, räystäät tippuvat ja pikkulinnut huutavat katolta"

Tällä viikolla erityisen räikeästi esille pyrkinyt kyvyttömyys keskittyä mihinkään muuhun kuin vanhojen muisteluun purkautuu nyt ulos eräänlaisena vuosipäivämuisteluna: tasan vuosi sitten 20.1.2011 kokoonnuimme Lutakkoon eräiden tuttujen kuntopiiriohjaajien johdolla seuraamaan eräällä tavalla ensimmäistä Stand up and Fight -levyn kiertueen keikkaa. "Eräällä tavalla" siksi, sillä levyhän ilmestyi vasta hieman myöhemmin, mutta viikonloppukiertueen konserteissa saatiin esimakua kolmen-neljän biisin verran, joten periaatteessa ne lukeutuvat kiertueen aloitukseksi.

Ja mikä mainio kolmen päivän minikiertue se olikaan, satunnaisista harmituksista ja huonosta lämppäristä (Daniel Lioneye) huolimatta.

Turisas @ Lutakko (-Rytmikorjaamo - Tavastia) 20(-22).1.2011

"Onko kukaan teistä koskaan kuullu kolmekymmenvuotisesta sodasta jätkältä, jolla on pipo...somisteena?"

Koska kyseessä oli harvinaisen spontaaniosastolle edennyt keikka, keskittykäämme suhteellisen mainiolaatuisiin videoihin juurikin noista extrabiiseistä, joita ei kuulunut näkyä mailla eikä muillakaan halmeilla. En voi valittaa, sillä Miklagard on yksi omista ikisuosikeista ja täysin ex tempore jonkin noin pitkän soittaminen on hattua ja käsikarvoja nostattava suoritus. Toinen jännittävä ex tempore -veto koettiin myöhemmin keväällä(?), kun toinen pitkä ja eeppisenomainen Rex Regi Rebellis saatiin täysin yllättäen, mutta pyytämisen jälkeen, Nosturissa.

Victoriae, As Torches Rise, One More, March of TVG, Great Escape, Holmgard, Portage, Jarisleif, Hunting Pirates, RRR, Stand up and Fight --- Sahti, Miklagard, Rasputin, Battle Metal






Rytmikorjaamosta ei ole kamalasti sanottavaa, sillä ilta meni töiden merkeissä. Olipahan hyvä tekosyy välttää Daniel Lioneye kokonaan. Parhaiten illasta jäi mieleen muutama ulkomusiikillinen hui, sekä taattua laatua olleet välispiikit. Erityisesti täysin yllätyksellinen Jorrrrmah, josta makua alla. Hunting Pirates on iloinen asia silloin harvoin kun se kuullaan. Setissä ensiesityksensä saanut Take the Day! korvasi Great Escapen, ja Rasputin oli näköjään jäänyt pysyäkseen.



Helsinki keikkakaupunkina on aina karu kokemus, koska ihmisiä on liikaa, aikaa on liian vähän ja tunnelma on enemmän tai vähemmän kireää. Mutta Tavastian keikka oli suorastaan hauska lukuun ottamatta pelottavasti oikeassa reunassa väijynyttä Maikkarin kuvauskalustoa. "Ne on sentään Pohjamaalta..." Ollin mieltymys humppapittiin ei taida karista koskaan, vaikka tuo Säkkijärvi sittemmin jäikin pois. Harmillista on hieman se.



Ja kuten mainitsin, välispiikit ovat rakkautta. Säästä itseäsi, minimoi rätinä ja klikuta kohtaan 5:44, juuri tänään (tai ikinä) en tappele koodia vastaan tarjotakseni klikkausvalmista riemua.





Pian tulossa koosteet Raskaista jouluista sekä Finnish Metal Exposta. Eräiden lähteiden mukaan myös Heidenfest-raportti olisi kovasti arvostettu ja suorastaan vaadittu ilmestys.

Täytekeikkoja metsästämässä

Mokoma @ Klubi, Turku 26.11.

Akustinen Mokoma vaikutti sen verran hyvältä, että oli lähes tavalla tai toisella lähdettävä katsomaan toinenkin keikka - tällä kertaa hieman mittavammalla joukolla, sillä mukaan tarttui myös joulumiittiväkeä. Keikka oli leppoisuusasteeltaan taattua laatua, mutta alkukiertueella ilmennyt kevyt jännääminen oli vaihtunut kuitenkin pienen hirven lailla rokkaamiseen, eikä kaikille jakkaroille näyttänyt olevan suurtakaan tarvetta Marskin ja Tuomon hypähdellessä ympäriinsä. Höpöilyn määrä oli kasvanut suorastaan eksponentiaalisesti Kuopion keikkaan verrattuna ja kerran jos toisenkin hauskuutta pölähti ilmoille niin sakeana pilvenä, että Marskikin purskahti nauruun kesken lyriikan toimittamisen. Klaveesialan ammattimies Hyrkäs eksyi myös yleisön jälkeen musisoimaan ja herättämään hämmennystä satunnaisista suunnista ilmaantuvalla rytmistelyllä.

Keikasta jäi oikein lämmin ja lähes pörröinen fiilis, sillä leppoinen ja lämpimästi toimitettu hissimusa sopii pimenevään iltaan kuin basisti alko...viin. Soitellut kappaleet (joita oli enemmän kuin Kuopiossa) kääntyivät akustisesti niin toimivasti, että kolmannen keikan harkitseminen pyöri harvinaisen vakavasti päissä, mutta jäi kuitenkin aikasolmujen ja matkan takia toteuttamatta. Mutta jos ikinä enää sähkötöntä musiikkia toimittavat, pitää yrittää päästä paikalle.






Toista maata, Kurjen laulu, Haudan takaa, Kuu saa, Mene ja tiedä, Ei kahta sanaa, HeiHeiHeinäkuu, Sydän paikallaan, Koiruoho, Sinä riität, Silmäterä, Valapatto, Sydänjuuret --- En elä talven yli, Uni saa tulla, Kiellän itseni





Tarot @ Puikkari, Kuopio 26.12.

Joulunpyhinä harvemmin on mitään rakentavaa tekemistä, joten paikallisen vanhustoimikunnan joulukonsertti tuli tarpeeseen. Rantauduimme erittäin ajoissa paikalle, liputtomia kun olimme, koska näistä sedistä ei voi koskaan tietää, kuinka suuria intohimoja he täällä herättävät. Valitsimme toki löhöämiseen Puikkarin mukavimman nurkan, josta kuitenkaan ei ikäväksi nähnyt lavan seudulle. Pelin häviämisen riski leijui sankkana ilmassa ja hyökkäsi yllemme hieman ennen puoltayötä, sillä hiivimme auttamattoman myöhässä kohti pelipaikkoja ja huomasimme, että päihtyneet kuopiolaiset kasvavat leveyttä ja pituutta molempia ainakin kolme metriä. Tämä siis siinä tapauksessa, jos olet halukas näkemään heidän välistään vilaustakaan. Murjottaminen sikseen, itseaiheutettu vitutus on opintojen äiti, joten ensi kerralla muistaa tehdä normaalin käytännön mukaan ja mennä hengaamaan epämukavasti oikeaan osoitteeseen. Ja ajoissa.

Keikka keikallisesti oli Tarot-puulla mitattuna harvinaisen mainio. Yhtään pidemmillä kiertueilla herrojen ongelmana jurnuttava itsensä lähes risahduksen tarkka toistaminen oli tällä yksittäiskeikalla tiessään ja jouluvapaat olivat tehneet tehtävänsä juttujen tason suhteen. Tunnelma vaikutti lähes erinomaiselta, ja hymyä ja hähätystä löytyi vaikka muille jaettavaksi. Biisikavalkadi oli kaikkea muuta kuin perinteikäs sekä itseään toistava ja sisälsi kohtuuttoman määrän kovereita ja hassuilua. Vaikka Wings of Darknessin päivitetty versio kuulostaa vieläkin pahalta ja täysin vieraalta, oli keikalla tuttuja lämmittäviä Kokkoja ja Persauksille läpsyttelyjäkin, puhumattakaan savolaisille omistetun The Bestin aiheuttamasta wtf...aww-reaktiosta. Kyllähän näitä vanhoja veijareita mielellään katselee, vaikka tämä kyseinen keikka menikin lähes täysin ohi satunnaisesti vaarallisenoloisia vierustovereita varoessa.







Wings of Darkness, I Walk Forever, Pyre of Gods, Hell Knows, Sabbath Bloody Sabbath, Massacre, Easy Livin', Might Just Take Your Life, Fireball, Veteran of the Psychic Wars, Crows Fly Black, Things That Crawl at Night, Spell of Iron, Traitor --- The Best, Kill the King