perjantai 20. tammikuuta 2012

"Lattia tärisee, räystäät tippuvat ja pikkulinnut huutavat katolta"

Tällä viikolla erityisen räikeästi esille pyrkinyt kyvyttömyys keskittyä mihinkään muuhun kuin vanhojen muisteluun purkautuu nyt ulos eräänlaisena vuosipäivämuisteluna: tasan vuosi sitten 20.1.2011 kokoonnuimme Lutakkoon eräiden tuttujen kuntopiiriohjaajien johdolla seuraamaan eräällä tavalla ensimmäistä Stand up and Fight -levyn kiertueen keikkaa. "Eräällä tavalla" siksi, sillä levyhän ilmestyi vasta hieman myöhemmin, mutta viikonloppukiertueen konserteissa saatiin esimakua kolmen-neljän biisin verran, joten periaatteessa ne lukeutuvat kiertueen aloitukseksi.

Ja mikä mainio kolmen päivän minikiertue se olikaan, satunnaisista harmituksista ja huonosta lämppäristä (Daniel Lioneye) huolimatta.

Turisas @ Lutakko (-Rytmikorjaamo - Tavastia) 20(-22).1.2011

"Onko kukaan teistä koskaan kuullu kolmekymmenvuotisesta sodasta jätkältä, jolla on pipo...somisteena?"


Koska kyseessä oli harvinaisen spontaaniosastolle edennyt keikka, keskittykäämme suhteellisen mainiolaatuisiin videoihin juurikin noista extrabiiseistä, joita ei kuulunut näkyä mailla eikä muillakaan halmeilla. En voi valittaa, sillä Miklagard on yksi omista ikisuosikeista ja täysin ex tempore jonkin noin pitkän soittaminen on hattua ja käsikarvoja nostattava suoritus. Toinen jännittävä ex tempore -veto koettiin myöhemmin keväällä(?), kun toinen pitkä ja eeppisenomainen Rex Regi Rebellis saatiin täysin yllättäen, mutta pyytämisen jälkeen, Nosturissa.

Victoriae, As Torches Rise, One More, March of TVG, Great Escape, Holmgard, Portage, Jarisleif, Hunting Pirates, RRR, Stand up and Fight --- Sahti, Miklagard, Rasputin, Battle Metal






Rytmikorjaamosta ei ole kamalasti sanottavaa, sillä ilta meni töiden merkeissä. Olipahan hyvä tekosyy välttää Daniel Lioneye kokonaan. Parhaiten illasta jäi mieleen muutama ulkomusiikillinen hui, sekä taattua laatua olleet välispiikit. Erityisesti täysin yllätyksellinen Jorrrrmah, josta makua alla. Hunting Pirates on iloinen asia silloin harvoin kun se kuullaan. Setissä ensiesityksensä saanut Take the Day! korvasi Great Escapen, ja Rasputin oli näköjään jäänyt pysyäkseen.



Helsinki keikkakaupunkina on aina karu kokemus, koska ihmisiä on liikaa, aikaa on liian vähän ja tunnelma on enemmän tai vähemmän kireää. Mutta Tavastian keikka oli suorastaan hauska lukuun ottamatta pelottavasti oikeassa reunassa väijynyttä Maikkarin kuvauskalustoa. "Ne on sentään Pohjamaalta..." Ollin mieltymys humppapittiin ei taida karista koskaan, vaikka tuo Säkkijärvi sittemmin jäikin pois. Harmillista on hieman se.



Ja kuten mainitsin, välispiikit ovat rakkautta. Säästä itseäsi, minimoi rätinä ja klikuta kohtaan 5:44, juuri tänään (tai ikinä) en tappele koodia vastaan tarjotakseni klikkausvalmista riemua.





Pian tulossa koosteet Raskaista jouluista sekä Finnish Metal Exposta. Eräiden lähteiden mukaan myös Heidenfest-raportti olisi kovasti arvostettu ja suorastaan vaadittu ilmestys.

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Täytekeikkoja metsästämässä

Mokoma @ Klubi, Turku 26.11.

Akustinen Mokoma vaikutti sen verran hyvältä, että oli lähes tavalla tai toisella lähdettävä katsomaan toinenkin keikka - tällä kertaa hieman mittavammalla joukolla, sillä mukaan tarttui myös joulumiittiväkeä. Keikka oli leppoisuusasteeltaan taattua laatua, mutta alkukiertueella ilmennyt kevyt jännääminen oli vaihtunut kuitenkin pienen hirven lailla rokkaamiseen, eikä kaikille jakkaroille näyttänyt olevan suurtakaan tarvetta Marskin ja Tuomon hypähdellessä ympäriinsä. Höpöilyn määrä oli kasvanut suorastaan eksponentiaalisesti Kuopion keikkaan verrattuna ja kerran jos toisenkin hauskuutta pölähti ilmoille niin sakeana pilvenä, että Marskikin purskahti nauruun kesken lyriikan toimittamisen. Klaveesialan ammattimies Hyrkäs eksyi myös yleisön jälkeen musisoimaan ja herättämään hämmennystä satunnaisista suunnista ilmaantuvalla rytmistelyllä.

Keikasta jäi oikein lämmin ja lähes pörröinen fiilis, sillä leppoinen ja lämpimästi toimitettu hissimusa sopii pimenevään iltaan kuin basisti alko...viin. Soitellut kappaleet (joita oli enemmän kuin Kuopiossa) kääntyivät akustisesti niin toimivasti, että kolmannen keikan harkitseminen pyöri harvinaisen vakavasti päissä, mutta jäi kuitenkin aikasolmujen ja matkan takia toteuttamatta. Mutta jos ikinä enää sähkötöntä musiikkia toimittavat, pitää yrittää päästä paikalle.






Toista maata, Kurjen laulu, Haudan takaa, Kuu saa, Mene ja tiedä, Ei kahta sanaa, HeiHeiHeinäkuu, Sydän paikallaan, Koiruoho, Sinä riität, Silmäterä, Valapatto, Sydänjuuret --- En elä talven yli, Uni saa tulla, Kiellän itseni






Tarot @ Puikkari, Kuopio 26.12.

Joulunpyhinä harvemmin on mitään rakentavaa tekemistä, joten paikallisen vanhustoimikunnan joulukonsertti tuli tarpeeseen. Rantauduimme erittäin ajoissa paikalle, liputtomia kun olimme, koska näistä sedistä ei voi koskaan tietää, kuinka suuria intohimoja he täällä herättävät. Valitsimme toki löhöämiseen Puikkarin mukavimman nurkan, josta kuitenkaan ei ikäväksi nähnyt lavan seudulle. Pelin häviämisen riski leijui sankkana ilmassa ja hyökkäsi yllemme hieman ennen puoltayötä, sillä hiivimme auttamattoman myöhässä kohti pelipaikkoja ja huomasimme, että päihtyneet kuopiolaiset kasvavat leveyttä ja pituutta molempia ainakin kolme metriä. Tämä siis siinä tapauksessa, jos olet halukas näkemään heidän välistään vilaustakaan. Murjottaminen sikseen, itseaiheutettu vitutus on opintojen äiti, joten ensi kerralla muistaa tehdä normaalin käytännön mukaan ja mennä hengaamaan epämukavasti oikeaan osoitteeseen. Ja ajoissa.

Keikka keikallisesti oli Tarot-puulla mitattuna harvinaisen mainio. Yhtään pidemmillä kiertueilla herrojen ongelmana jurnuttava itsensä lähes risahduksen tarkka toistaminen oli tällä yksittäiskeikalla tiessään ja jouluvapaat olivat tehneet tehtävänsä juttujen tason suhteen. Tunnelma vaikutti lähes erinomaiselta, ja hymyä ja hähätystä löytyi vaikka muille jaettavaksi. Biisikavalkadi oli kaikkea muuta kuin perinteikäs sekä itseään toistava ja sisälsi kohtuuttoman määrän kovereita ja hassuilua. Vaikka Wings of Darknessin päivitetty versio kuulostaa vieläkin pahalta ja täysin vieraalta, oli keikalla tuttuja lämmittäviä Kokkoja ja Persauksille läpsyttelyjäkin, puhumattakaan savolaisille omistetun The Bestin aiheuttamasta wtf...aww-reaktiosta. Kyllähän näitä vanhoja veijareita mielellään katselee, vaikka tämä kyseinen keikka menikin lähes täysin ohi satunnaisesti vaarallisenoloisia vierustovereita varoessa.







Wings of Darkness, I Walk Forever, Pyre of Gods, Hell Knows, Sabbath Bloody Sabbath, Massacre, Easy Livin', Might Just Take Your Life, Fireball, Veteran of the Psychic Wars, Crows Fly Black, Things That Crawl at Night, Spell of Iron, Traitor --- The Best, Kill the King